Kategoria-arkisto:Oivalluksia

Oliko eilen hyvä laulupäivä? Laulutunti meni hyvin ja ääni tuntui soljuvan vaivatta. Ehkä lauloit yleisön edessä ja tunsit ahkeran harjoittelun kantavan hedelmää. Ehkä juoksulenkillä askel oli kevyt ja hot flow jooga advanced sujui kuin rasvattu.

Välillä pysähdyn muistelemaan niitä mankeleita, joiden läpi olen ahtautunut siinä toivossa, että oppisin laulamaan. Itsekuria vaativia tunteja harjoituskopissa on takanani lukemattomat määrät. Olen tehnyt tylsiä elämäntapavalintoja lauluääneni hyvinvointi edellä. Tiedän omakohtaisesti, miltä mailan puristaminen tuntuu.

Kesä oli siitä onnistunut, että minulla oli aikaa spontaaneille tapaamisille sellaistenkin kavereiden kanssa, joita en niin usein näe. Tiedättekö sen kategorian tuttuja, missä yhteisissä tapaamisissa aina tuntuu, kuin kyseisen henkilön olisi tuntenut jo pidemmän aikaa, vaikka oikeasti tapaamiskerrat voi laskea yhden käden sormilla?

Urheilijan ja valmentajan välinen kommunikaatio on kiehtova aihe, eikä laulupedagogillekaan täysin vieras teema. Yle Areenasta äskettäin katsomani dokumentti Over the limit Margarita Mamunin tiestä rytmisen voimistelun olympiavoittajaksi antoi lisää ajattelemisen aihetta. Dokumentissa kuultiin sen verran shokeeraavaa kommunikointia valmennusjohdon taholta, että jopa iltapäivälehdet tarttuivat aiheeseen sen jälkeen kun dokumentti oli ilmestynyt Areenaan.

Riemu oli suuri kun kuulin, että ihailemastani Kiira Korvesta on tehty kirja. Jere Nurmisen kirjoittama kirja Ehjäksi särkynyt (Otava 2018) oli mielenkiintoista luettavaa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Aiemmin tänä syksynä käsittelin blogissani kommunikaatiota valmentajan ja valmennettavan välillä. Myös Kiiralla oli aiheesta mielenkiintoista sanottavaa, joten harkitsin jatkavani samasta aiheesta vielä lisääkin. Päädyin kuitenkin valitsemaan tähän postaukseeni toisen näkökulman huippu-urheilusta, nimittäin syömishäiriön.

Laulu ja jooga ovat opettaneet minulle paljon hengittämisestä. Hengittäminen on opettanut minulle paljon ylisuorittamisesta. Muistan elävästi, miten laulun ammattiopintojen aikana sekä joogan aloittamisen yhteydessä minulle heräsi pakkomielteinen halu oppia hengittämään täydellisesti. Hakeuduin monen eri opettajan oppiin, sillä halusin tietää hengityksestä kaiken.

Sana “klassinen” sopii moneen yhteyteen: klassinen moka, klassinen parranajo, klassinen hieronta ja klassinen musiikki. Klassinen kuulostaa siltä, että jos valitset sen, et voi olla kovin väärässä. Siinä on jotain turvallista.

Kuusikymppinen isäni osaa vieläkin luetella useita rimpsuja ulkoa koulun penkillä opittuja saksan kielioppiin liittyviä johtopäätteitä, prepositioita ja muuta sellaista. Ne tulevat kuin apteekin hyllyltä. Syy tähän on kuulemma opettaja, kenen tunneille ei uskaltanut mennä ilman että läksyt oli tehty.

Teini-ikäisenä pohdin sohvalla Fazerin sinisen kanssa, mitä jos ruoansulatukseni ei huomaisikaan, että sain juuri tarpeettoman määrän energiaa sisälleni? Koska en muuttunut heti syödessäni suuremmaksi ajattelin, ettei mässäilyllä ollut niin merkittävää vaikutusta.